Minnin palvelupaketteja taidemenetelmin:

  • kaikkiin kurssihintoihin sisältyy sivukulut

    (työnantajakulut, osk proviisio, alv, verot)

    • esityksiin ei lisätä alvia

    Minulla on tarjottavana esityksiä ja TYHY­-päivän kursseja:

    Tässä sinulle valittavana kaksi mielenkiintoista ja taatusti elvyttävää ja rentouttavaa taidepalveluani mm. TYHY­-päivääsi. Kaikille palveluille on ominaislaatuista kehollinen ja toiminnallinen tekeminen.
  • Saat olla epävarma, ujo ja hiljainen tai uhmakas, energinen ja äänekäs sekä kaikkea siltä väliltä.
    Jokaiselle persoonalle löytyy väylänsä näiden palvelujeni nauttimiseen.
    Näitä palveluja on testattu, kehitelty, uudelleen tuunattu reilun kymmenen vuoden kokemustakuulla erilaisille ihmisryhmille.

    Ole hyvä – Sinulla on lupa nautiskeluun.

    DONNA QUIJOTE:


    TYÖHYVINVOINTIA I


    1. palvelu: Tunnekartta -menetelmä

    Liikettä, musiikkia ja kuvataidetta sisältävä työpaja.

    Tilan tulee olla riittävän suuri, jotta liikkuminen
    tilassa on mukavan väljää ja inspiroivaa. Tunnekartta-menetelmää voi tehdä myös
    kesäaikaan ulkona!


    LAATIKKOON TUNTEET

    Annan teille tuunattavaksi laatikon, jossa on
    tunteita; hyviä ja huonoja. Tuunauksessa pääset käsittelemään maalia, tapettia,
    koristeita, omituisia tavaroita, liimaa ja kuumaliimaa. Tuunattuun laatikkoon
    tulee käsiteltäväksi tunteita.


    TUNTEET KARTALLE

    (TYHY PÄIVÄ SIUN SOTELLE, MEDITATIIVINEN TUNNEKARTTA)
    https://www.youtube.com/watch?v=SngNMDIF24E&feature=em-upload_owner



    Piirretään tunnekartta, josta löytyy uusia keinoja
    matkata läpi kartan osoittaman reitin. Reitin varrella minä ohjeistan ja luon
    ympäristöön maagisen tunnelman. Sinun ei tarvitse osata mitään mielestäsi, etkä
    tarvitse tuoda mukanasi mitään. Voit antaa itsesi tunnekartan vietäväksi
    luottavaisin mielin. Tai: Saat omata monitaiteilijan tiedot ja taidot.
    Tunnekartta ­ menetelmä on kokopäivän tai puolen päivän mittainen virkistävä,
    inspiroiva ja voimia antava tuokio. Sen voi toteuttaa pienryhmässä (3-4 hlö)
    tai isommassa (10-16 hlö) ryhmässä. Tilan tulee olla riittävän suuri, jotta
    liikkuminen tilassa on mukavan väljää ja inspiroivaa. Tuon mukanani kaiken
    tarvittavan materiaalin.

    Kokonaishinta:

    3 tunnin päivä 560€, sisältää myös materiaalit

    5 tunnin päivä 750€, sisältää myös materiaalit


    TYÖHYVINVOINTIA II

    2. palvelu: Heimo Yhdessä­ päivä

    Ohjaan hyvinvointipäivän aikana draamallisia ja tanssillisia tehtäviä, leikkejä ja pelejä.

    Hassuttelu, ilo ja rohkeus ovat päivän ydintä. Mikä onkaan hurjempaa kuin iloinen mokailu!

    Aikuisenkin kuuluu saada leikkiä. Tämä on aikuisten oikeasti ­hiekkalaatikko­päivä!


    Heimo yhdessä –hyvinvointipäivän tarkoituksena on
    tukea yhteisöllisyyden tunnetta työyhteisöissä positiivisella energialla.

    Päivän tai puolikkaan päivän mittainen virkistäytymispäivä (3h/6h) kanssani räätälöidään aina tilaajaa kuunnellen, yhdessä suunnitellen ja yhdessä toteuttaen.
    Ennen varsinaista virkistäytymispäivää käyn työyhteisössä keskustelemassa päivänpolttavasta aiheesta, josta olisi mukava tehdä rento ja reipas tuotos.


    Kokonaishinta:

    3 tunnin päivä 450€, ei sisällä mahdollisia
    materiaaleja.

    5 tunnin päivä 650€, ei sisällä mahdollisia
    materiaaleja.

    Hyvinvointipäivän voi pitää sisä-­ tai ulkotiloissa. Talvella sisällä, keväällä ja syksyllä ulkona.
    Päivään on mahdollista liittää myös liikuntaosuus:

    kahvakuulaa, norsupalloa, fresbee­-golfia ja tikanheittoa.

    SOVELTAVA LIIKE JA TANSSI SOTE -ALAN AMMATTILAISILLE


    SOTE -alan tai opettajan työn ammattilaisille päivän tai kahden kurssi erityisryhmille suunnatusta tanssista.

    Mitä sovelletaan?

    Kehollisuus,
    liike,
    kinesteettinen oppiminen,
    vuorovaikutus,
    leikit ja pelit,
    kohtaaminen,
    läsnäolo,
    kuunteleminen,
    kuuleminen.


    Kenelle sovelletaan?

    Ei-tanssiville kehoille, mielenterveystoipilaille, fyysisesti rajoittuneille, erilaisille työyhteisöille

    Sisältö:

    Kurssin muoto on ratkaisukeskeinen. Kahden päivän aikana kokeillaan ja ohjataan toisille kurssilaisille monenlaisia kohtaamis­- , kosketus­- ja liikeharjoitteita, joita jokainen voi käyttää ammatissaan erilaisten kehojen maailmassa. Kurssin aikana on mahdollisuus ja toivottavaa myös reflektoida avoimesti omasta historiasta kertyneitä kokemuksia ja esimerkki­harjoituksia toisille.

    Toiminnallisuuden, työkalujen ja kokemuksienvaihdon tarkoituksena on rohkaistua tarttumaan taidelähtöisiin menetelmiin ja
    viedä niitä kaikenlaisiin työolosuhteisiin.


    Esimerkki viikonlopusta:

    Tutustuminen kurssilaisiin: avoimen, turvallisen ja helpon ilmapiirin syntyminen kurssin ohjaaja kertoo kokemuksistaan aktiivisten ja hyvinvoivien nuorten, eri ikäisten mielenterveyspotilaiden ja vanhusten
    parissa.

    Mitä eroja ja samankaltaisuuksia löytyy opetus-/ohjaustilanteissa?
    Mitkä harjoitukset ovat olleet suosiossa, mitkä harjoitukset eivät aina onnistu ja toisinaan taas onnistuvat.
    Syitä ja seurauksia.
    Kurssilla harjoitellaan rajaamaan oma työ taiteen virkistävän ja avaavan sekä terapian välillä. Kurssin
    ohjaaja ei ole taideterapeutti, vaan tanssipedagogi ja tanssitaiteilija. Kurssin aikana tutustutaan draamaimprovisaation, kirjoittamisen, laulujen soveltamiseen kehollisen taiteen välineenä.

    1. päivä 6 h

    Hinta 900€, sisältää myös materiaalit

    2. päivä 4 h

    Hinta 600€, sisältää myös materiaalit

    10 tunnin kokonaisuus 1500€

    (10 kurssilaista 150€/hlö)

    (15 kurssilaista 100€/hlö)


    MISS KATASTROFI

    Katso videolinkki:
    https://youtu.be/Efy1z1jLOWU


    MISS KATASTROFI -AIHEINEN TYÖPAJA PIELISJOEN KOULUN 7 -LUOKALLE:

    Visuaalisesti kaunis, veistosmainen muuntuva hahmo.
    Esitys mimiikan, klovnerian ja tanssin rajamaastossa kulkeva ja tilaajan tarpeisiin sopeutuva.

    1. Toimii seremoniamestarina erilaisissa
    tilaisuuksissa tai juhlissa. Räätälöidään aina tilaajan tarpeisiin sopivaksi.

    Esimerkki: palopuheiden pitäjänä tai seremoniamestarina
    opettajien/ohjaajien tilaisuudet, tyhy­-päivät.

    Tilaaja voi antaa aiheita ja teemoja. Kesto sovittavissa. Miss Katastrofi tuo mukanaan äänentoiston ja muun tilaajan kanssa sovitun rekvisiitan.

    Kesto n. 5 minuutista 3 tuntiin.

    Hinta: 289€


    2. a) Miss Katastrofi & Metaaniröyhtäys-installaatio ja performanssi 20 min.

    Galleriaan, näyttelytilaan, kaupunkitilaan tai paikkaan
    soveltuva performanssi ilmastonlämpenemisen teemalla.

    Sisältää:
    valokuvia, muovipulloja, valkoista muovia, valoa ja ääntä sekä esiintyvä Miss Katastrofi.

    Miss Katastrofi tuo mukanaan äänentoiston.

    2. b) Hahmo & performanssi ­ työaja


    A) Metaaniröyhtäys -performanssi ja keskustelu

    Kesto: esitys 18 min + keskustelu 20 - 30 min

    Hinta: 490€

    Miss Katastrofi & Metaaniröyhtäys on performanssi, jossa käsitellään ilmastonmuutosta tanssin, laulun, ääni­- ja kuvainstallaation avulla. Miss Katastrofi työkentelee maailman valtamerten puolesta
    omalla tavallaan. Aihe on raskas, mutta hahmon kautta esitettynä jopa humoristinen, ei osoitteleva.
    Performanssin jälkeen Miss Katastrofi pitää yleisökeskustelutilaisuuden aiheesta ja siitä miksi tämänlainen hahmo on syntynyt. Performanssin ja yleisöeskustelun kokonaiskesto 40­-50 min.


    B) Hahmo & performanssi ­ työpaja

    Kesto: 2 x 45 min

    Hinta: 650 € (hinnat sisältävät matkakulut, materiaalit ja arvonlisäveron)

    Performanssi­- ja tanssitaiteilija Minni Hirvonen ja kuvataiteilija Johanna Turunen
    johdattelevat työpajalaiset hahmoihin. Lähtökohtana työpajassa on hahmo Miss Katastrofi luonnonkatastrofien tulkki. Työajan alussa kerrotaan Miss Katastrofin historiasta, miksi tälllaiseen teemaan on tultu ja mitä sillä haetaan. Työpajan aikana muovilla rakentaminen, sen käyttö ja muka­ ihannointi tuodaan esille huumorin avulla, ilman luennoimista muovisaasteen kamaluudesta. Työpajan lopussa avataan muoviroskaamisen kauaskantoiset tuhot. Työpajan aikana taiteilijat johdattelevat keskustelua ympäristökysymysten äärelle rakentavassa mielessä.
    Työpajan lähtökohtana on antaa oppilaalle kestävän kehityksen idea tai ajatus henkilöohtaisen hiilijalanjäljen mallille tuputtamatta tai pelottelematta. Työpajassa käsitellään yleisesti kestävän kehityksen ideologiaa. Työpajassa rakennetaan jokaiselle oma tai yhteinen hahmo, Miss Katastrofin inspiroimana ja tehdään asuste muovista. Minni Hirvosen hahmon, Miss Katastrofin, asu on asetettu näytiksi.
    Asusteen valmistuessa tehdään maskisuunnitelma. Kasvoväreinä käytetään allergiatestattuja kasvomaaleja. Pohjana valkoinen, stailaukseen ja viimeistelyyn käytetään muita värejä. Jokainen tekee omannäköisensä kasvot. Samaan aikaan Miss Katastrofi tekee itselleen maskeerausta ja sonnustautuu asusteeseensa. Hän antaa neuvoja ja vinkkejä kurssilaisille hahmon valmistamiseen: maski, puhetyyli, asennot ja liike.


    TARJOUS: Tilatkaa kummatkin palvelupaketit (a ja b) ja saatte toisen - 50 %

    Tila­ ja tekniikkavaatimukset: A) min. 40 m2 tilan, sähkö ja sähköpistokkeita 8 kpl, pukutila

    B) Maksimiryhmäoko 20 oppilasta. Isohko yhtenäinen tila, esim. liikuntasali



    ABLE ART GROUP TOIMINTA – kohti produktiota

    Katso esimerkki Gridlock&Flood -teos, videolinkki:
    https://youtu.be/7bZti8HwBsU

    Able Art Group on integroidun tanssin ja taiteen ryhmätoimintaa taiteen harrastajille ja ammattilaisille, vamman kanssa tai ilman vammaa, suomalaisille ja ulkomaalaisille tulijoille.

    16 kerran aikana tehdään yhteinen produktio, joka esitetään 3 kertaa.

    Ohjaustuokio 3h / viikko, 16 kertaa/kausi eli 4 kk.

    Sisältää ohjauksen lisäksi tilan: pukuhuoneet, wc:t ja suihkun.

    Hinta määrittyy osallistujalukumäärän mukaan. Tässä hintaesimerkissä minimi ja maximi osallistujamäärä.


    Maximi osallistujamäärä 22 osallistujaa = 179€/hlö/ kausi

    Minimi osallistujamäärä 10 osallistujaa = 389€/hlö/ kausi